Muistiviikolla juhlittiin elämää ja levitettiin tietoa muistisairauksista

25.9.2024

Viime viikko meni Muistiyhdistyksellä Muistiviikon merkeissä!

Viikko oli taasen täynnä matalan kynnyksen kohtaamisia ja tietoa muistisairauksista. Päivystimme Seniorimessuilla, pidimme puheenvuoroja ja luentoja ympäri kaupunkia, olimme mukana järjestämässä muistimessua Jäälissä, pidimme Muistiyhdistyksen toimistolla avoimien ovien kahvittelut ja kävimme yhdistyksen kanssa elokuvissa virkistymässä.

Muistiviikko huipentui 21.9. Pohjankartanolla jo perinteeksi muodostuneeseen kansainväliseen Alzheimer-päivän konserttiin, joka tällä kertaa kulki nimellä "Eläköön Elämä!". Konserttia tähditti Petri Laaksonen ja Madetojan lukion tyttökuoro. Kuoro ja Laaksonen ihastuttivat sekä yksin että yhdessä mukaansatempaavassa konsertissa, josta ei tunnelmaa ja tunnetta puuttunut. Konsertti oli samalla yhdistyksemme 35-vuotisjuhla.

Konsertissa jaettiin myös Välitä-tunnustus, jota on jaettu jo vuodesta 2014 asti paikallisille muistityötä tavalla tai toisella edistäville ja tukevilla toimijoille.

Tällä kertaa tunnustus meni Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden Jaana Potkoselle, joka kaupungin kulttuurituottajana on ollut positiivisesti vaikuttamassa muistiystävälliseen kulttuuritarjontaan Oulussa. Hän on yhteistyössä Muistiyhdistyksen kanssa ollut rakentamassa hedelmällistä yhteistyöverkostoa ja nähnyt erilaisten kulttuurielämysten mahdollisuudet muistiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä.

 

Vaikka Muistiviikko on ohi, loppuvuodelle on tulossa paljon toimintaa jäsenillemme, niin tuttuja vertaistukiryhmiä, hulvatonta virkistystoimintaa kuin jouluisia juhlahetkiä. Katso päivitetty toimintakalenterimme tästä: 

https://www.osmy.fi/toiminta/