Yhdistys

Oulun Seudun Muistiyhdistys ry on perustettu 1989. Yhdistys aloitti Oulun Alzheimer-yhdistyksenä vapaaehtoisvoimin. Vuonna 1998 nimi muutettiin Oulun Seudun Dementiayhdistykseksi. Silloin saatiin ensimmäinen RAY:n rahoittama projekti vertaistuen kehittämiseen. Toukokuussa 2009 nimi muuttui Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:ksi. Uusi nimi tuo paremmin esille yhdistyksen koko toiminnan kirjon. Painopiste on siirtynyt vuosien aikana yhä enemmän muistisairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Yhdistys toimii tällä hetkellä Oulussa ja 10 lähikunnassa.

Yhdistys tekee työtä muistisairauksien ja niiden haittavaikutusten vähentämiseksi. Yhdistys toimii muistisairaiden ja heidän perheidensä etujen valvojana. Muistisairaiden ja heidän perheidensä tukena oleminen sekä tiedon jakaminen sairauden kohdatessa ja edetessä on myös oleellinen osa yhdistyksen toimintaa.

Palvelut-sivulta löydät yhdistyksen tarjoamia palveluita. Tutustu myös meneillä oleviin hankkeisiin RAY:n hankkeet -sivulla ja katso Tapahtumakalenterista tulevat tapahtumat. Lisäksi voit liittyä osaksi vapaaehtoistoimintaamme.

 

- Yhdistyksen säännöt
- Strategia (2014-2017)
- Hallitus ja henkilökunta

 

 

Tutustu Oulun Seudun Muistiyhdistyksen jäsenlehteen:

Kevätkello 2017